Inhimillinen johtaminen
Uskomme, että ihmislähtöinen johtaminen mahdollistaa tulokset.
Haluamme olla luomassa työyhteisön kulttuuria, jossa ihmiset ja liiketoiminta voivat hyvin. Tuloksellinen johtoryhmätyöskentely ja onnistunut muutosjohtaminen edellyttää, että selkeiden strategisten ja operatiivisten tavoitteiden lisäksi ihmisten jaksamista, muutoksen sietokykyä sekä resilienssiä tuetaan arjessa.
Kulttuurimuutos syntyy yhdessä tekemällä. Työskentelemme tiiviisti johdon, esihenkilöiden ja henkilöstön kanssa.


Selkeät johtamismallit dynaamiseen toimintaympäristöön
Kristallinkirkas johtamisrakenne mahdollistaa nopean päätöksenteon ja vastuiden jakautumisen tehokkaasti. Selkeä johtamismalli luo perustan, jonka varaan organisaatio voi rakentaa toimintansa epävarmuudessakin. Muutoskyvykkyys on noussut kriittiseksi menestystekijäksi. Se ei tarkoita vain reagointia ulkoisiin muutoksiin, vaan kykyä aktiivisesti uudistaa toimintaa, osaamista ja rakenteita. Autamme organisaatioita kehittämään systeemisen kyvykkyyden muutosten läpivientiin, rakentamaan joustavat prosessit ja vahvistamaan henkilöstön muutosvalmiutta.
Inhimillinen ja tavoitteellinen johtaminen
Menestyvä organisaatio yhdistää vahvan tavoitteellisuuden ja inhimillisen johtamisotteen. Tavoitteellinen johtaminen lähtee selkeistä, mitattavista päämääristä, jotka johdetaan strategiasta kaikille organisaation tasoille. Inhimillinen, ihmisen arvoa ja potentiaalia kunnioittava johtaminen on tulevaisuuden kilpailuetu, joka mahdollistaa kestävän menestyksen. Inhimillinen johtaminen perustuu kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen tunnistaa, että jokainen työntekijä on ainutlaatuinen yksilö omine vahvuuksineen, tarpeineen ja potentiaaleineen. Ihmiskäsityksemme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten johdamme – näemmekö ihmiset vain resursseina vai aktiivisina toimijoina, joilla on tarve kasvaa ja kehittyä.


Itsensä johtaminen
Itsensä johtaminen on perusta kaikelle johtamiselle. Se tarkoittaa kykyä tunnistaa omat vahvuudet ja kehitysalueet, hallita omaa ajankäyttöä ja priorisoida tehtäviä sekä huolehtia omasta jaksamisesta. Hyvällä itsensä johtamisella saamme sekä itselle että muille merkityksellisiä asioita aikaiseksi samalla, kun nautimme työstämme ja elämme tasapainoista elämää. Tämä on tärkeää organisaation jokaisella tasolla ja tehtävässä olevalle, jotta voimme toimia esimerkkinä ja tuemme myös muiden kehittymistä.
Tavoitteena tuloksellinen ja inhimillinen johtaminen
Pysyvästi parempaa johtamista ihmiskäsityksen kautta
Tuloksellinen ja inhimillinen johtaminen kulkevat käsi kädessä – ihminen onnistuu parhaiten, kun hänet kohdataan ihmisenä.
Certified Human Leader™ on digitaalinen ohjelma, joka auttaa kirkastamaan johtamisen ihmiskäsitystä ja tukee työyhteisöjä kulttuurin muutoksessa kohti inhimillisempää ja kestävämpää johtamista.


Näin hyödyt työskentelemisestä kanssamme!
Kolmenkymmenen vuoden kokemus ja syvä asiantuntemus tekevät meistä vahvan kumppanin sekä julkisen että yksityisen sektorin organisaatioiden kehittämiseen
Tarjoamme parhaat inhimillisen johtamisen käytännöt ja työkalut, jotka auttavat teitä rakentamaan sekä tuloksellisen että henkilöstöä arvostavan johtamiskulttuurin
Tuemme koko organisaatiota monipuolisella osaamisella ja työkaluilla – oli kyse sitten johtoryhmätyöskentelystä, johtamistaitojen kehittämisestä tai organisaation rakenteiden uudistamisesta

REALITY CHECK -VALMENNUKSET
Reality Check -valmennus tarjoaa 3 kuukauden muutospolun, joka tukee arjen itsensä johtamista kiireen ja haasteiden keskellä. Valmennus yhdistää 2,5 tunnin workshopin ja henkilökohtaisen tunnin coachingin, joissa kirkastetaan tavoitteet, luodaan konkreettinen toimintasuunnitelma ja opitaan tehokkaita ajanhallinnan sekä stressinhallinnan keinoja.
Tervetuloa rakentamaan parempaa tasapainoa ja tuloksekkaampaa arkea!
Palvelumme
Autamme onnistumaan liiketoiminnan muutoksissa.

Strategia eläväksi arkeen

Inhimillinen johtaminen

Vaikuttava muutoksen toteutus
Ota yhteyttä!


