Verona-konserni vie suomalaista osaamista kansainvälisille perheille Luxemburgin finanssikeskukseen

Omistajayrittäjien neuvonantaja Verona perustaa yhdessä tuoreen konserniyhtiönsä Talent Vectian kanssa ainutlaatuisen family office -palvelukokonaisuuden kansainvälisille perheille ja niiden globaalisti toimiville yhtiöille. Tavoitteena on palvella kansainvälisiä asiakkaita kokonaan uudenlaisella liiketoimintamallilla ja suomalaisia asiakkaita aiempaa kokonaisvaltaisemmin. Talent Vectian hallitusta vahvistaa uutena puheenjohtajana aloittanut David Steinegger.

Yhtiöiden uutta yhteistyötä tukevat vuodenvaihteessa tapahtuneet omistusjärjestelyt, joiden myötä Veronasta tuli Talent Vectian pääomistaja. Järjestelyllä haluttiin paitsi selkiyttää omistusrakennetta myös palvella asiakkaita entistä paremmin sekä hakea kasvua.

Omistusjärjestelyn myötä Talent Vectian hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty arvostettu eurooppalainen talousvaikuttaja, hallitusammattilainen ja osakas David Steinegger Veronasta. Hän on aiemmin toiminut Luxemburgin suurimman sijoitussidonnaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, Lombard International Assurance S.A:n, toimitusjohtajana.

Family office Luxemburgin finanssikeskukseen

Luxemburgissa toimintansa käynnistävän yhtiön tavoitteena on luoda pitkäaikaisia ja luottamukseen perustuvia asiakassuhteita hyvin varakkaiden eurooppalaisten ja aasialaisten perheiden kanssa. Uuden palvelumallin myötä globaalit perheet saavat korkeaa ammattitaitoa vaativia neuvontapalveluita. Yhtiö tarjoaa asiantuntijapalveluita kansainvälisessä perintösuunnittelussa, varallisuudenhoidossa, perheyhtiöiden strategioissa ja perheiden hallinnossa.

– Suomalaisille asiakkaille Veronan globaali family office -toimintamalli takaa pääsyn osaksi laajaa kansainvälistä verkostoa. Verkosto tarjoaa esimerkiksi sijoitustoiminnassa suomalaisperheille sellaisia ainutlaatuisia mahdollisuuksia, joita he eivät kansallisella tasolla pääsisi muuten hyödyntämään, Veronan konsernijohtaja Marko Nokka sanoo.

–  Meillä on osaamisyhdistelmä, joka kattaa niin liiketoiminnan kehittämisen kuin myös juridiset ja verotukselliset näkökulmat. Erityisesti Keski-Euroopan markkinoilla on kysyntää pohjoismaiselle osaamiselle, joka perustuu muun muassa matalaan hierarkiaan, joustavuuteen, luottamukseen sekä itseohjautuvuuteen, kuvailee Talent Vectian toimitusjohtaja Tom Lindholm.

Veronan ja Talent Vectian Luxemburgin family office -toimintojen vetäjäksi on nimitetty kansainvälisesti ansioitunut johtaja Antti Kunnas. Kunnas on aiemmin työskennellyt muun muassa Lombardin palveluksessa.

Veronassa työskentelee 30 ja Talent Vectiassa 50 työntekijää.

Lisätietoja:

Marko Nokka, Group CEO, Tax Partner, Verona

Puh. +358 50 322 2696, marko.nokka@verona.fi

Tom Lindholm, CEO, Senior Partner, Talent Vectia

Puh. +358 500 474 746, tom.lindholm@talentvectia.com

Verona on asiantuntijayritys, jonka erikoisalaa ovat omistajavetoisten yritysten kasvu, jatkuvuus ja vaurastuminen. Toimimme omistajayrittäjän ja yritysjohdon henkilökohtaisena neuvonantajana kaikissa yrityksen ja yrittäjyyden elinkaaren vaiheissa alkaen yrityksen perustamisesta ja jatkuen kasvuun, yritysrakenteen suunnitteluun, kansainvälistymiseen, sukupolven- tai omistajanvaihdoksiin ja kertyneen varallisuuden hallintaan. www.verona.fi

Talent Vectia on kasvun tekijä. Tavoitteenamme on luoda kestävää kasvua ja hyvinvointia tuleville sukupolville. Luomme näkemyksellisiä kasvustrategioita, tuemme kasvun johtamisessa sekä kiihdytämme kasvuasi tuloksellisesti. Meillä analyyttinen konsultointi ja ihmisläheinen valmentaja yhdistyvät tehokkaaksi kasvun tekijäksi. www.talentvectia.com