Suomalaisten omistajayrittäjien veronkiristykset yritysten toiminnan jatkuvuuden uhkana?

Politiikassa ja mediassa on viime viikkoina keskusteltu verotuksen uudistustarpeista ja -haluista. Erityisesti opposition saralla kiinnostus verotuksen uudistamiseen on ollut korkealla koskien suomalaisten listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta sekä yritysten sukupolvenvaihdoksiin sovellettavia huojennuksia. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on pohtia muutosehdotuksia erityisesti suomalaisten yritysten sukupolvenvaihdoksen näkökulmasta.

Sukupolvenvaihdoshuojennuksia arvostelevat tahot perustelevat kritiikkinsä sillä, että huojennukset asettavat perillisen / lahjansaajan eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, saako hän perinnöksi / lahjaksi yritysvarallisuutta vai muuta varallisuutta. On totta, että suunnitelmallisesti ja verotuksellisesti oikein toteutettu yrityksen siirtäminen toiminnan jatkajalle on sukupolvenvaihdoshuojennusten ansiosta huomattavasti kevyemmin verotettua kuin muun varallisuuden siirtäminen sukupolvelta toiselle. Ylin perintöveroaste on Suomessa 19 % ja ylin lahjaveroaste on 17 %. Kun suunnitelmallisesti toteutettujen yritysten sukupolvenvaihdosten efektiivinen verokanta on keskimäärin 3,5 %, on varsin ymmärrettävää, että näin merkittävälle veroedulle tulee olla kestävät perustelut.

Poliittisessa keskustelussa ja median kirjoituksissa unohdetaan tietoisesti tai tietämättömyyttään se, miksi sekä perintö- ja lahjaverolakiin että tuloverolakiin on säädetty huojennussäännökset, joilla mahdollistetaan sukupolvenvaihdosten toteutus suomalaisissa yrityksissä. Sukupolvenvaihdosten huojennussäännösten tavoite on suomalaisten yritysten toiminnan jatkuvuuden turvaaminen.

Verolainsäädännön mukaiset perintö- ja lahjaverosta tehtävät huojennukset sekä maksuunpantavalle verolle myönnettävä maksuajan pidentäminen mahdollistaa sen, että yrityksen ei ole tarpeen maksaa ylisuuria osinkoja sukupolvenvaihdoksen jälkeen jatkajille, jotta jatkajat selviäisivät korkeista lahjaveroista. Mikäli sukupolvenvaihdosten verohuojennuksista luovuttaisiin, tarkoittaisi se monissa tapauksissa sitä, että selvitäkseen verotaakasta joutuisivat yritystoimintaa jatkavat yrittäjät nostamaan yrityksestä sen toimintaan ja varallisuusasemaan nähden ylisuuria osinkoja. Yhtiön toiminnan jatkuvuuden kannalta tämä tarkoittaisi sitä, että sukupolvenvaihdoksen seurauksena muutoinkin murrosvaiheessa olevan yrityksen taseasema heikkenisi merkittävästi ja siten sukupolvenvaihdoksen aiheuttamat verorasitukset vaikuttaisivat suoraan yhtiön mahdollisuuksiin investoida kasvuun.

Toinen omistajayrittäjän verotukseen erityisen paljon vaikuttava muutosehdotus liittyy suomalaisten listaamattomien yhtiöiden jakamien osinkojen verotuskohtelun kiristämiseen.

Pahimmassa tapauksessa verotusmuutokset vaikuttaisivat siis sukupolvenvaihdosten toteuttamiseen kahdella tavalla: toisaalta sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen nykyistä huomattavasti korkeammilla veroseuraamuksilla ja toisaalta sillä, että sukupolvenvaihdoksesta johtuvasta lahjaverorasituksesta selvitäkseen joutuisi yhtiö maksamaan osakkeenomistajilleen yhä suurempia osinkoja, jotka myös verotettaisiin ankarasti. Huonoimmassa mahdollisessa tilanteessa sukupolvenvaihdoksen aiheuttama kokonaisverorasitus voisi harkitsemattomien verolainsäädännön muutosten johdosta moninkertaistua verrattuna nykyiseen.

Sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskeva kritiikki nousee pintaan aika ajoin ja on mahdotonta arvioida mikä on tulevien vuosien poliittisten päättäjien kanta huojennussäännösten mahdollisiin muutoksiin. Voimassa oleva sukupolvenvaihdoshuojennuksia koskeva sääntely antaa suomalaisille yrityksille erinomaisen mahdollisuuden toteuttaa yhtiön sukupolvenvaihdos yrityksen jatkuvuutta parhaiten palvelevalla tavalla ilman, että verotus muodostuu esteeksi yrityksen siirtämiselle yrityksen jatkajille. Mikäli yritys on elinkaarellaan siinä vaiheessa, että yrityksen sukupolvenvaihdoksen aloittaminen on ajankohtaista lähitulevaisuudessa, on sukupolvenvaihdoksen suunnittelu hyvä aloittaa nykyisten huojennusten vielä ollessa voimassa.