Veronan kumppani Onvest vaalii suomalaista osaamista – Onvestin omistaja Maria Toivanen jatkaa suomalaisen perheyhtiön menestystarinaa
09.08.2021Maria Toivanen, Onvestin omistaja sekä hallituksen puheenjohtaja, on tuttu näky Veronan toimistolla. Veronalla ja Onvestilla on takana tiivistä yhteistyötä jo parin vuoden ajan. Onvest on merkittävä suomalainen perheyhtiö, jonka juuret ulottuvat yli 100 vuoden taakse. Onvestin toiminta perustuu teräspalveluliiketoimintaan, sijoitusliiketoimintaan, teollisiin omistuksiin sekä kiinteistöliiketoimintaan. Yhtiö omistaa kokonaan terästukkuri Feonin ja on sauna- ja spa-yhtiö Harvian suurin osakkeenomistaja.
Onvestilla on vahva yrityskulttuuri, jossa nousee esille perhekeskeisyys, vastuullisuus sekä tasa-arvoisuus kaikkien välillä. Tämä näkyy hyvin myös yrityksen johtamiskulttuurissa. Maria ei usko tarkkoihin hierarkiatasoihin tai koe johtajaa kirjaimellisesti johtajana. Hän välttää jaottelua omistajien ja organisaation työntekijöiden välillä ja korostaa sen sijaan yhteistä tekemistä. Maria on henkilö, joka vastaa alaisistaan, mutta pelaa samassa tiimissä kaikkien kanssa kohti yhteistä päämäärää.
”Tämä on sinivalkoisuutta, koska se kulkee suvussa. Olisi kova paikka olla jatkamatta tätä.”
Marialla on vahva usko suomalaiseen yrittäjyyteen. Marialle oli selvää, että hän haluaa jatkaa perheyrityksen johtamista. Hän haluaa onnistua työssään ja toivoo luovansa suomalaisille työpaikkoja. Hän kokee, että osakkeet ovat hänellä ikään kuin lainassa ja ne siirtyvät aikanaan hänen lapsilleen ja hänen lapsensa siirtävät niitä edelleen. ”Tämä on sinivalkoisuutta, koska se kulkee suvussa. Olisi kova paikka olla jatkamatta tätä.” Maria kertoo.
Suomalaisissa yrityksissä on sellaista hiljaista tietotaitoa, jonka vaalimisessa ja kehittämisessä Onvest haluaa olla vahvasti mukana.
Onvestilla on paljon suunnitelmia tulevaisuudelle. Onvest haluaa olla mukana kehittämässä yrityksiä, joissa on poikkeuksellista tietotaitoa ja suomalaista osaamista. Suomalaisissa yrityksissä on sellaista hiljaista tietotaitoa, jonka vaalimisessa ja kehittämisessä Onvest haluaa olla vahvasti mukana, ja tällaiset yritykset ovat Onvestille kiinnostavia strategisen omistuksen kohteita.
Onvest on menestynyt viime vuosina erittäin hyvin. Onvest on mm. tehnyt kaksi isoa yrityskauppaa, joissa toiminta on saatu kaupan jälkeen kannattavaksi ja yrityksen liikevaihto on kasvanut huomattavasti siitä, mitä se oli kolme vuotta sitten. Seuraavana isona kehityshankkeena Onvestilla on toimistotilojen laajennus Helsingin Vallilassa.
Onvestin ja Veronan yhteistyö on ollut hyvin tapahtumarikas. Maria kertoo Veronan olleen mukana monissa projekteissa, joiden aikana yhteistyö on tiivistynyt merkittävästi. “Koen, että yhteistyöstä tekee arvokkaan etenkin avoin ja välitön kommunikointi ja luottamuksellinen kumppanuussuhde”, Maria kuvaa.
”Jos sä voit hyvin sisäisesti ja ulkoisesti, niin silloin kaikki siitä ympäriltä voi hyvin.”
Maria on tunnettu energisyydestään ja monet varmasti pohtivatkin, mistä hän saa virtaa kiireisen työn ja lapsiperheen arjen keskellä. Maria pyrkii välttämään liian pitkiä työpäiviä ja hän on tarkka siitä, että työn vastapainoksi täytyy tehdä jotakin itselle mielekästä. Marialle tämä tarkoittaa liikuntaa. Maria kertoo urheilun nollaavan ajatukset ja antavan hänelle energiaa ja voimaa. Maria oli esimerkiksi tuttu näky Lapin hiihtoladuilla viime talvena. ”Jos sä voit hyvin sisäisesti ja ulkoisesti, niin silloin kaikki siitä ympäriltä voi hyvin”, Maria kuvailee. Tämä ajatusmaailma näkyy hyvin myös Marian johtamistavassa. Työntekijöiden ja koko työyhteisön hyvinvoinnin parantaminen on korkealla Marian arvoasteikolla, ja hän haluaa painottaa johdon toimintatapojen merkitystä hyvinvoinnin mahdollistajana ja lisääjänä.

Viimeisimpiä uutisiamme
Ota yhteyttä asiantuntijaamme!
