Kymmenen vuotta omistajayrittäjän asialla – Veropaja on nyt Verona

Veropaja perustettiin kymmenen vuotta sitten. Olimme silloin uudenlainen ja erilainen toimija markkinoilla – ja olemme sitä edelleen.

Tehtävänämme on tarjota omistajayrittäjille hyviä neuvoja yrityksen ja yrittäjyyden elinkaaren eri vaiheissa ja myös auttaa näiden neuvojen toteuttamisessa. Tällaisia vaiheita ovat esimerkiksi yrityksen kasvu, vaurastuminen, yritysrakenteen muokkaaminen, osakkaiden riita, yrityksen kriisi, myynti tai luopuminen. Tai uusi alku uuden yrityksen perustamisen myötä.

Verotuksen huomioiminen on olennainen osa onnistuneita ratkaisuja ja siksi antamamme neuvot liittyvätkin usein verotukseen.

Verotus on kuitenkin vain osa osaamisestamme.

Siksi Veropajan nimi muuttuu nyt Veronaksi.